 |
| © Kai Kilpinen 2010 |
Jatketaan vielä kolmannen kerran välineistä, ensi kerraksi lupaan jotain ihan muuta.
Siivilöitä on kahta eri tyyppiä, vanhanaikaista teesihtiä muistuttava julep-siivilä sekä jonkun mielestä kierrevispilää muistuttava Hawthorne-siivilä. Julep-siivilä on syntynyt ilmeisesti 1850-luvulla, kun joku älypää keksi, että sokerille tarkoitettua sirotinlusikkaa voi käyttää siilatessa jäitä juomasekoituksista. Nimensä se sai viimeistään 1870-luvulla, kun tietyissä baareissa siivilä asiakkaat joivat juomansa lasiinsa laitetun siivilän lävitse. Se ei siis viittaa, ainakaan suoraan julepeihin, 1800-luvun puolivälin suosikkijuomiin.
Hawthorne-siivilän taasen on keksinyt mies nimeltä Lindley, luonnollisesti. Vuonna 1889 hän patentoi kaikkiin laseihin sopivan, metallikierteellä varustetun siivilän. Nykyinen nimi tuli kuvioihin, kirjaimellisesti, kolme vuotta myöhemmin, kun yhtiön nimeltä Manning - Bowmanin siivilöiden yläosan reiät muodostivat tekstin ”Hawthorne”. Miksi, se jää arvoitukseksi. 1900-luvun alussa joku keksi lisätä siivilään kaksi ”sarvea”, jotka helpottavat siivilän pysymistä lasin päällä. Näin siivilä oli saanut lopullisen muotonsa.
Monien mixologien mukaan julep-siivilää tulee käyttää siilattaessa juomaa sekoituslasista ja Hawthornea metallista puolta käytettäessä. Tämä on toki suositeltavaa, mutta Hawthornen helppokäyttöisyyden vuoksi sitä tulee usein käytettyä myös sekoituslasissa. Se olkoonkin aloittelevan kotibaarimikon ensimmäinen siivilä. Kannattaa myös pitää käsillä tiheää teesiivilää, sillä toisinaan juomista on hyvä saada pois muun muassa sitruksen hedelmälihat tai marjojen pienet siemenet. Makuun se ei vaikuta, mutta tekee juomasta miellyttävämmän juoda.
Hölkyn kölkyn!
P.S. Kipaiskaapa kaikki kulinaristit tutustumaan Jacques Boissonsin ruokarundiin, Suomen parhaaseen ruokablogiin
 |
| © Kai Kilpinen 2010 |
Algonquin
Nautittu 11.9.2010 ystävien seurassa
Lasi: Cocktail
Ainekset:
4,5 cl amerikkalaista viskiä (Knob Creek Bourbon)
1,5 cl kuivaa vermuttia (Noilly Prat)
3 cl ananasmehua (Biotta)
Ravista jäiden kera ja siilaa jäähdytettyyn lasiin.
Väri kauniin rusehtava. Tuoksussa vermutti ja ananas, viski jää taustalle. Maussa viski ja ananas dominoivat, vermutti antaa mausteisuutta. Raikas, hedelmäinen cocktail jossa mehun ja viskin erilaiset makeudet kohtaavat hienolla tavalla. Tätä voi suositella sellaisellekin, joka ei erityisesti pidä viskicocktaileista. Ohjeessa kehotetaan käyttämään blended whiskeyä, mutta uskon bourbonin, erityisesti laadukkaan sellaisen antavan juomalle lisää terää. Tämä jää vakiovalikoimaani. Käytä aina ensiluokkaisia mehuja, jottei juoma vesity ja maistu tympeältä.
Nautittu 11.9.2010 ystävien seurassa
Lasi: Cocktail
Ainekset:
4,5 cl amerikkalaista viskiä (Knob Creek Bourbon)
1,5 cl kuivaa vermuttia (Noilly Prat)
3 cl ananasmehua (Biotta)
Ravista jäiden kera ja siilaa jäähdytettyyn lasiin.
Väri kauniin rusehtava. Tuoksussa vermutti ja ananas, viski jää taustalle. Maussa viski ja ananas dominoivat, vermutti antaa mausteisuutta. Raikas, hedelmäinen cocktail jossa mehun ja viskin erilaiset makeudet kohtaavat hienolla tavalla. Tätä voi suositella sellaisellekin, joka ei erityisesti pidä viskicocktaileista. Ohjeessa kehotetaan käyttämään blended whiskeyä, mutta uskon bourbonin, erityisesti laadukkaan sellaisen antavan juomalle lisää terää. Tämä jää vakiovalikoimaani. Käytä aina ensiluokkaisia mehuja, jottei juoma vesity ja maistu tympeältä.
 |
| © Kai Kilpinen 2010 |
Algonquin Bloody Mary
Nautittu 27.8.2010 vaimon kanssa
Lasi: Highball
Ainekset:
6 cl vodkaa (Viru Valge)
12 cl tomaattimehua (Biotta)
puolikkaan limetin mehu
1 ½ tl Worcestershire-kastiketta (Lea & Perrins)
6-8 tippaa Tabascoa
suolaa
pippuria myllystä
Limettisiivu koristeeksi
Laita limettisiivua lukuun ottamatta ainekset ravistimeen jäiden kera. Ravista kevyesti kymmenisen kertaa. Jos ravistat liian lujaa, saattaa juoma ”juoksettua”. Lisäksi liika ilma juomassa ei tee hyvää maulle. Muista tämä aina tomaattijuomia ravistettaessa. Kaada juoma lasiin jääpalojen päälle. Koristele limetillä.
Syvä, murrettu punainen. Tuoksussa tomaatti ja mausteet. Tätä valmistaessani pohdin miksi juoma on erotettu perus-Bloody Marysta, sitruunan vaihtaminen limettiin ei sitä oikeuttaisi. Mutta juoma on erilainen: se on mausteinen, hapan – ja päihdyttävä. Itse asiassa se muistuttaa melko lailla omaa ohjettani, tosin tässä on vielä enemmän ws-kastiketta. NYBG:n Bloody Maryssa on enemmään mehua, vähemmän sitrusta ja ws-kastiketta. Ja siinä on myös piparjuurta, josta amerikkalaiset tuntuvat kovasti pitävän. Tätä ohjetta voi kyllä suositella, eli runsaasti mausteita ja juomaan tulee luonnetta. Vain sellerinvartta jäin kaipaamaan. Muista käyttää ykkösluokan tomaattimehua. Parasta premium-vodkaa ei näin voimakkaan makuiseen juomaan kannata käyttää, perusviina käy mainiosti.
Algonquin viittaa mitä todennäköisimmin samannimisen hotelliin New Yorkissa. Hotelli on saanut nimensä intiaaniheimon mukaan, tosin pienen väärinkäsityksen kautta. Manhattanilla asuneet ja saaren hollantilaisille myyneet lenapet kyllä puhuivat algonquinin sukulaiskieltä, mutta varsinaisia algonquineja he eivät olleet.
Joka tapauksessa hotelli sai tuon nimensä ja on nykyään 108-vuotiaana vanhin toimiva hotelli NYC:ssä. Hotelli oli kirjallisten ja teatteripiirien suosiossa. Niin kutsuttu Algonquin Round Table koostui kirjailijoista ja toimittajista, jotka tapasivat hotellissa päivittäin lounaalla vuosina 1919-1929. Ryhmään kuuluivat mm. Dorothy Parker ja George S. Kaufman.
Näitä sekoituksia ”Noidanympyrän” jäsenet eivät lounaillaan maistelleet, sillä hotellin omistaja oli kieltolain vankka kannattaja, joka oli sulkenut Algonquinin baarin jo kaksi vuotta ennen lain voimaan tuloa.
Algonquin Cocktailista on löydetty maininta vuodelta 1940, joten se lienee kieltolain jälkeisiä keksintöjä. Algonquin Bloody Marystä ei tietoja juurikaan löydy, mutta voimme kuvitella, miten Algonquinin baarimikko on yöjuoksullaan käväissyt kilpailevassa St. Regis –hotellissa, jossa Bloody Maryn keksijä Fernand Petiot työskenteli. ”Mainio juoma, mutta vaatii kehittelyä”, totesi baarimikko hoippuessaan takaisin kotiin. Seuraavana päivänä pohmelo loi variantin, joka vetää helposti vertoja alkuperäiselle.
Nautittu 27.8.2010 vaimon kanssa
Lasi: Highball
Ainekset:
6 cl vodkaa (Viru Valge)
12 cl tomaattimehua (Biotta)
puolikkaan limetin mehu
1 ½ tl Worcestershire-kastiketta (Lea & Perrins)
6-8 tippaa Tabascoa
suolaa
pippuria myllystä
Limettisiivu koristeeksi
Laita limettisiivua lukuun ottamatta ainekset ravistimeen jäiden kera. Ravista kevyesti kymmenisen kertaa. Jos ravistat liian lujaa, saattaa juoma ”juoksettua”. Lisäksi liika ilma juomassa ei tee hyvää maulle. Muista tämä aina tomaattijuomia ravistettaessa. Kaada juoma lasiin jääpalojen päälle. Koristele limetillä.
Syvä, murrettu punainen. Tuoksussa tomaatti ja mausteet. Tätä valmistaessani pohdin miksi juoma on erotettu perus-Bloody Marysta, sitruunan vaihtaminen limettiin ei sitä oikeuttaisi. Mutta juoma on erilainen: se on mausteinen, hapan – ja päihdyttävä. Itse asiassa se muistuttaa melko lailla omaa ohjettani, tosin tässä on vielä enemmän ws-kastiketta. NYBG:n Bloody Maryssa on enemmään mehua, vähemmän sitrusta ja ws-kastiketta. Ja siinä on myös piparjuurta, josta amerikkalaiset tuntuvat kovasti pitävän. Tätä ohjetta voi kyllä suositella, eli runsaasti mausteita ja juomaan tulee luonnetta. Vain sellerinvartta jäin kaipaamaan. Muista käyttää ykkösluokan tomaattimehua. Parasta premium-vodkaa ei näin voimakkaan makuiseen juomaan kannata käyttää, perusviina käy mainiosti.
Algonquin viittaa mitä todennäköisimmin samannimisen hotelliin New Yorkissa. Hotelli on saanut nimensä intiaaniheimon mukaan, tosin pienen väärinkäsityksen kautta. Manhattanilla asuneet ja saaren hollantilaisille myyneet lenapet kyllä puhuivat algonquinin sukulaiskieltä, mutta varsinaisia algonquineja he eivät olleet.
Joka tapauksessa hotelli sai tuon nimensä ja on nykyään 108-vuotiaana vanhin toimiva hotelli NYC:ssä. Hotelli oli kirjallisten ja teatteripiirien suosiossa. Niin kutsuttu Algonquin Round Table koostui kirjailijoista ja toimittajista, jotka tapasivat hotellissa päivittäin lounaalla vuosina 1919-1929. Ryhmään kuuluivat mm. Dorothy Parker ja George S. Kaufman.
Näitä sekoituksia ”Noidanympyrän” jäsenet eivät lounaillaan maistelleet, sillä hotellin omistaja oli kieltolain vankka kannattaja, joka oli sulkenut Algonquinin baarin jo kaksi vuotta ennen lain voimaan tuloa.
Algonquin Cocktailista on löydetty maininta vuodelta 1940, joten se lienee kieltolain jälkeisiä keksintöjä. Algonquin Bloody Marystä ei tietoja juurikaan löydy, mutta voimme kuvitella, miten Algonquinin baarimikko on yöjuoksullaan käväissyt kilpailevassa St. Regis –hotellissa, jossa Bloody Maryn keksijä Fernand Petiot työskenteli. ”Mainio juoma, mutta vaatii kehittelyä”, totesi baarimikko hoippuessaan takaisin kotiin. Seuraavana päivänä pohmelo loi variantin, joka vetää helposti vertoja alkuperäiselle.
Täytyy sanoa, että olet kyllä paneutunut asiaan syvällisesti. Sellainen herättää aina ihailua, vaikkei aiheesta mitään tajuaisikaan. Vähän niinkuin Pat Batemanin tiettyjen aihepiirien tuntemus Amerikan psykossa. Lie valitset kaikkien arvioinnin jälkeen voittajan suuressa drinkki-juhlagaalassa?
VastaaPoistaVille