tiistai 9. marraskuuta 2010

Osa 10: Rapakon takaa – American Beauty ja Americano


© Kai Kilpinen 2010








Maustekatkeroiden toisessa osassa testailen pomeranssikatkeroita, englanniksi orange bitters. Pomeranssihan on meille nimenä tuttu piparkakkujen ja mämmin mausteena, mutta kaikki, itseni mukaan luettuna, tuskin ovat tienneet sen olevan appelsiinia muistuttava sitrushedelmä. Pomeranssi (Citrus × aurantium) näyttää kovasti appelsiinilta, mutta on maultaan hyvin karvas, eikä sitä voi sellaisenaan syödä. Suomeksi sen toinen nimi onkin karvasappelsiini. Mauste- ja lääkekasvina pomeranssia on käytetty maurien ansiosta Euroopassa yli tuhat vuotta. Englantilainen appelsiinimarmeladi tehdään espanjalaisista pomeransseista, siitä omintakeinen karvas maku ja Earl Gray –teen bergamotti tulee samannimisestä italialaisesta pomeranssilajikkeesta. Myös parfyymiteollisuus käyttää runsaasti pomeranssiöljyjä.


Pomeranssin vanhat historian vuoksi ei ollutkaan ihme, että sitä alettiin käyttää myös maustekatkeroissa 1800-luvulla. Eurooppalaiset olivat vieneet pomeranssin uuteen maailmaan jo 1500-luvulla ja siellä se oli levinnyt viljelyksiltä luontoon ja villiintynyt. Curaçaon saarella Karibialla on oma kuuluisa lajikkeensa, jota käytetään sitruslikööreihin. Pomeranssikatkeroihin käytetään lähinnä Länsi-Intian saarilta ja Floridasta kerättyjen hedelmien kuivattuja kuoria, siis samaa meille tuttua maustetta. Lisänä on ainakin kuminaa, kardemummaa, neilikkaa ja paahdettua sokeria. Muita käytettyjä mausteita ovat appelsiiniöljy, katkero-kasvin (Gentiana-suku) juuri, kvassia (Quassia amara) ja kiinankuori (kiniini). Näiden muiden mausteiden osalta määrät vaihtelevat eri valmistajien tuotteissa, useimmat eivät raaka-aineitaan paljasta. Fee-veljesten katkeroa lukuun ottamatta kaikki alla olevat tuotteet ovat 2000-luvulla kehitettyjä, toki vanhojen reseptien mukaan.

Pomeranssikatkeroita ei Alkon hyllyiltä löydy, vaan ne on tilattava tai tuotava ulkomailta. Tosin pieni painostus monopolin suuntaan on aina kannattavaa, siten saatiin Angosturan aromikatkerokin suomalaisten saataville.

Sitten pienimuotoiseen vertailuuni:

Regans’ Orange Bitters no. 6: Cocktail-guru Gary Reganin oman reseptin mukaan valmistettu. Väri oranssin ruskea, tuoksu mausteinen ja voimakas, maku vastaa tuoksua, jouluiset mausteet tulevat läpi. Sopii vahvaa piparakakkuisuutta haluavalle. Vahvin maku. Täytyy testata glögiin joulun aikaan. Alkoholia 45%.

Angostura Orange Bitters: Trinidadin tehtaan uusin aluevalloitus. Makea sitruksen tuoksu, ei juurikaan mausteisuutta. Pomeranssi ja makeus ovat maun hallitsevat elementit, mausteet ovat vain taustalla. Englantilainen appelsiinimarmeladi tulee mieleen. Angostura käyttää pomeranssien lisäksi myös appelsiiniöljyä, mitä korostetaan makeudella. Sopii juomiin, joissa halutaan korostaa appelsiinin makua. Alkoholia 28%.

Fee Bros. West Indian Orange Bitters: Vanha tuote, hieno maku. Hyvin mieto sitruksen tuoksu, ei mausteisuutta. Vähiten mausteisuutta, puhtain pomeranssin maku. Selvästi miedoin testatuista, myös alkoholipitoisuudeltaan. Antaa mukavan puhtaan makuvivahteen vaikkapa Manhattaniin tai Martiniin. Alkoholia 9%.

The Bitter Truth Orange Bitters: Saksalaisella ammattitaidolla ja tarkkuudella valmistettu. Tuoksu tasapainossa, sekä pomeranssi että mausteisuus tulevat läpi. Myös maku erittäin tasapainoinen. Tuleeko jopa mämmi mieleen? Sopii laajasti erilaisiin juomiin. Alkoholia 39%.

Vertailussa Bitter Truth muodostui suosikikseni, tosin kaikille eri pomeranssikatkeroille löytyy varmasti oma käyttönsä. Oli myös mukava huomata, että katkerot todella ovat erilaisia. Se todistaa monenlaisten, mutta yhtälailla toimivien tulkintojen mahdollisuutta tällä henkiin herätetyllä alalla.

Ensi kerralla tutustun muihin aromikatkeroihin.

Cheers!

P.S. Koska olen sitä mieltä, että asioista on syytä käyttää suomenkielisiä nimityksiä, kutsun vastedes orange bittersiä pomeranssikatkeroksi ja muita aromikatkeroiksi. Kaikki yhdessä ovat maustekatkeroita.

© Kai Kilpinen 2010

American Beauty 

Nautittu 12.9.2010 ystävien seurassa

Lasi: Cocktail

Ainekset:

4,5 cl brandya (Rémy Martin V.S.O.P.)

3 cl kuivaa vermuttia (Noilly Prat)

3 cl appelsiinin mehua

2-3 tilkkaa grenadiinia (Monin Pomegranate)

2-3 tilkkaa vaaleaa Crème de Mentheä (Edmond Briottet)

1,5 cl portviiniä (Ferreira Late Bottled Vintage 2003)

Ravista ilman portviiniä jäiden kera ja siilaa jäähdytettyyn lasiin. Lisää portviini.

Väri kauniin oranssi, portviinin kanssa luo hienon auringonlaskun efektin. Tuoksussa sitrusta, granaattiomenaa ja minttua. Juoma toimii yllättävän hyvin monista aineksistaan huolimatta. Jopa portviini sopii joukkoon muutenkin kuin esteettisen ulkomuotonsa vuoksi.

American Beauty löytyy jo ainakin Savoy Cocktail Bookista, joskin makeampana, sillä brandyä on vähemmän ja grenadiinia enemmän. American beauty on muun muassa ruusulajike, mutta nimensähän juoma on voinut saada vaikka jonkun asiakkaana olleen amerikkalaiskaunottaren mukaan. Kuka tietää?

© Kai Kilpinen 2010

Americano

Nautittu 11.6.2010 ystävien seurassa 

Lasi: Highball

Ainekset:

4,5 cl Camparia

4,5 cl makeaa vermuttia (Martini Rosso)

soodavettä sitruunankuori

Kaada Campari ja vermutti lasiin jäiden kera. Lisää soodavesi, sekoita ja koristele.

Kauniin punainen, läpikuultava väri, joskin käyttämäni ruskea lasi estää näkyvyyden kuvissa. Mausteinen, yrttinen tuoksu. Erittäin raikas ja kepeä maku. Vermutti leikkaa Camparin paksua ja tukevaa makua ja antaa hienon säväyksen. Tässä voi muuten käyttää variaationa myös vaaleaa makeaa vermuttia, juoma toimii silläkin erinomaisesti. Uusi kesäsuosikkini!

Americanoa on tarjoiltu Milanon Cafe Camparissa ensimmäisen kerran 1860-luvulla. Tosin silloin nimenä oli Milano-Torino, viitaten sen ainesten kotikaupunkeihin (Cinzano on Torinosta, Campari tunnetusti milanolainen tuote). Osan lähteistä mukaan juoma nautittiin silloin ilman soodaa. Amerikkalaisten matkailijoiden innostuttua juomasta 1900-luvun alussa, se nimettiin näiden kunniaksi Americanoksi. Myös tunnettu cocktail-afficionado James Bond nauttii Americanon mm. Casino Royale- kirjassa.

Juoma voidaan tarjota myös lyhyestä lasista vähäisemmällä soodamäärällä. Mieleen tulee tietysti myös sukulaisjuoma Negroni, jossa soodan sijaan on giniä tai vodkaa. Mutta ei kiilata jonossa, Negronin aika koittaa muutaman vuoden kuluttua.